Sairaalankadun päässä sijaitseva entinen Tampereen yleinen sairaala valmistui vuonna 1910. Paikalla on merkittävä historiallinen tausta, sillä Kalevankankaan harjulla, jossa sairaala sijaitsi, käytiin kiivaat taistelut sisällissodan loppuvaiheessa Tampereen valtauksen yhteydessä maaliskuussa 1918. Entisen sairaalan pihapiirin kuuluvat neljä rakennusta muodostava valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön.
Sairaalatoiminta loppui vuonna 1963 ja rakennuksissa aloitti Pirkanmaan sairaanhoito-oppilaitos ja sittemmin Tampereen seudun ammattiopisto Tredu kunnes Vapaakirkko osti osan rakennuksista Tampereen kaupungilta vuonna 2013.
Teopolis on sairaalan entinen talousrakennus, johon on 1990-luvulla rakennettu lisäosa. Takapihalla oleva päiväkotirakennus on entinen infektiosairaala, joka rakennettiin puusta, jotta sen olisi voinut tarvittaessa polttaa epidemian iskiessä. Päiväkodin kivirakennus puolestaan toimi ennen sauna- ja asuinrakennuksena.
Entisen yleisen sairaalan päärakennus on nykyään Tampereen kaupungilla perusopetuksen käytössä Vapaakirkon omistaessa muut kolme kiinteistöä sekä rakennuttamansa opiskelija-asuntolan.